Paloturva-asentaja
Haemme uuteen toimipisteeseemme paloturva-asentajaa, jonka tehtäviin kuuluu mm. alkusammutuskaluston ja paloturvallisuuslaitteiden tarkastukset ja ylläpito asiakaskohteissamme.
Haemme nyt Tampereelle tulevaan uuteen toimipisteeseemme:
PALOTURVA-ASENTAJAA
Toimipiste on meille uusi, joten tulisit olemaan mukana myös uuden pisteen avaamisessa sekä toiminnan kehittämisessä. Tehtävään saat työnantajan täyden tuen.
Työtehtäviisi kuuluu alkusammutuskaluston ja paloturvallisuuslaitteiden tarkastukset ja ylläpito asiakaskohteissamme. Olet osa lännen alueen tiimiä, ja pääset vaikuttamaan esimerkiksi käsisammuttimien, pikapalopostien, väestönsuojien ja savunpoistojärjestelmien toimintakuntoon. Pidät myös omalta osaltasi huolen yhteisen työpaikkamme turvallisuudesta, järjestyksestä ja siisteydestä.
Arvostamme sitä, että sinulla pysyy työkalut kädessä ja olet halukas oppimaan uutta jatkuvasti kasvavan liiketoimintamme mukana. Luonteeltasi olet ulospäinsuuntautunut, yrittäjähenkinen ja vastuuntuntoinen tiimipelaaja ja kykenet työskentelemään myös itsenäisesti. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky hallita erilaisia asiakaspalvelutilanteita. Olet myyntihenkinen etkä pelkää tarjota asiakkaillemme uusia palveluja ja tuotteita.
Tehtävään edellytetään vähintään perustason IT-taitoja sekä B-luokan ajokorttia
Aikaisempi työkokemus (esim. paloturvallisuus- tai LVIS) katsotaan eduksesi. Tehtävään valitulle tullaan mahdollisesti teettämään suppea turvallisuusselvitys, minkä läpäiseminen on edellytys palkkaukselle.
Tarjoamme työntekijöille:
Mielenkiintoisen ja monipuolisen työympäristön
Säännöllisen työajan arkipäivinä
Turvalliset, laadukkaat ja nykyaikaiset työvälineet
Mukavia ja reiluja, tehtäviinsä sitoutuneita työkavereita
Mahdollisuuden jatkuvaan koulutukseen ja oman osaamisen kehittämiseen.
Kattavan työterveyshuollon sekä työ- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
Lounas- ja virike-edun (mm. liikunta-, kulttuuri-, työmatka-, hieronta- sekä terveysetu)
Tehtävän palkka sijoittuu välille 2600 – 3300€ /kk Tehtävän lopullinen palkka tarkentuu kokemuksen ja osaamisen mukaan.
Lisätietoa tehtävästä antaa huoltopäällikkö Jari Riihimäki (0400 539 986) ja aluejohtaja Tomi Marttila (050 3130 497) arkisin klo 8-16.
Kiinnostuitko?
Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 22.3.2026, oheisen linkin kautta. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
- Osasto
- Huolto ja asennus
- Sijainnit
- Tampere
Presto Oy yrityksenä
Presto on Euroopan johtava paloturvallisuusalan tuotteiden ja palveluiden, turvallisuuskoulutusten sekä työpaikkojen ensiapuvalmiuden kokonaistoimittaja. Toteutamme asiakkaillemme kaikki keskeiset paloturvallisuuspalvelut koko maassa. Paloturvallisuuden ja ensiapuvalmiuden ylläpidon lisäksi koulutamme vuosittain yli 125 000 henkilöä. Prestolla on yli 1700 työntekijää, joista Suomessa yli 250.